25 vuotta kokoomustoimintaa Aurinkorannikolla

Aurinkorannikon kokoomuksen hallitus
Aurinkorannikon kokoomuksen hallitus 2023

Espanjan Aurinkorannikolla toimiva kokoomusyhdistys on kasvanut yhdeksi koko puolueen suurimmista paikallisyhdistyksistä. Tänä syksynä aurinkorannikolla vietetään 25-vuotisjuhlia.

Suomen eteläisin kaupunki?

Aurinkorannikon suomalaisyhteisö on kasvanut vuosikymmeniä. Alkuun asialla olivat Espanjan lämmössä viihtyneet eläkeläiset, 2000-luvulla enenevässä määrin myös joko paikkakunnalle töihin tulevat tai etätöitä tekevät työikäiset. Ilmaston lisäksi alueelle houkuttavat suomalainen peruskoulu, kansalaisopisto, seurakunta, lukuisat harrastuskerhot, palvelut ja ravintola- ja viihdetarjonta. ”Päinvastoin kuin puhutaan, mikään Suomen eteläisin kaupunki tämä ei kuitenkaan ole. Maa on Espanja, jonka lakien mukaan mennään, eikä esimerkiksi mitään Suomen kaltaista sosiaaliturvajärjestelmää ole täällä kenenkään tukena”, muistuttaa puheenjohtaja Jukka Leskinen.

”Toimintamme painottuu talvikausiin. Suomalaisyhteisön vahvuus on täällä silloin monikymmentuhatpäinen. Lähes joka viikko kutsumme ihmisiä yhteen kirjaraatiin, lounaille, golfkilpailuihin, matkoille tai keskustelutilaisuuksiin. Saamme ilahduttavan taajaan mukaan myös suomalaisia huippupolitiikkoja, viimeksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen, joka vieraili alustamassa keskusteluiltojamme sekä Fuengirolassa että Marbellassa”, kuvaa Leskinen.

Yhä useampi poliitikko hakee potkua Aurinkorannikolta – eikä syyttä

Fuengirola oli kevään eduskuntavaaleissa toiseksi vilkkain Suomen ulkopuolinen äänestyspaikka. Häviö Tukholmalle oli vain muutaman äänen suuruinen. Nyt tunnelmaa sähköistävät jo tulevat presidentin- ja eurovaalit. ”Poliittista aktiviteettiä on kaikilla puolueilla paljon. Presidenttiehdokkaistakin jo puolet on ehtinyt käväistä esittäytymässä suomalaisyhteisölle. Me odotamme innolla Alexander Stubbin tammikuun alkuun luvattua vierailua”, kuvaa Leskinen.

Yhteistyötä kasvavan yrittäjäjoukon kanssa

Espanjassa toimii myös Suomen Yrittäjien paikallisyhdistys. Espanjan suomalaiset yrittäjät ry:n puheenjohtajana toimii sarjayrittäjä Irina Viitala. Viitala istuu myös Aurinkorannikon kokoomuksen hallituksessa. ”Yrittäjäyhdistyksemme tehtävänä on rakentaa siltoja Suomen ja Espanjan yrittäjien välillä. Autamme lisäksi mielellämme alkuun tänne yrittäjäksi saapuvia suomalaisia”, kuvaa Viitala johtamansa yhdistyksen toimintaa.

Marraskuun lopulla historiikki ja juhlagaala

Aurinkorannikon kokoomus julkaisi 25-vuotisjuhlahistoriikin 23.11.2023. Teoksen on kirjoittanut dosentti Jarkko Kemppi. Historiikki kertoo yhdistyksen matkan perustamisesta tähän päivään. 25-vuotisjuhlagaala puolestaan järjestettiin 25.11.2023 Hotelli La Zambrassa Mijasissa. Juhlapuheen piti Ben Zyskowicz. Tervehdysten tuojissa oli mukana myös Fuengirolan kaupunginjohtaja Ana Mula. 24.11.2023, osana juhlaviikkoa, järjestettiin yhteistyössä yrittäjäyhdistyksen kanssa myös yrittäjille suunnattu seminaari.

Historiikin voi tilata yhdistyksen nettisivuilta osoitteesta aurinkokokoomus.fi.

”Suomalaiset ovat Espanjan auringossa erilaisia kuin Suomessa. Yhteisö on tiivis ja aktiivinen. Fuengirolassa asuvat ovat kuin kesäsuomalaisia, elämäniloisia ja vilkkaita. Marraskuussa ei kökötetä verhojen takana tuijottamassa telkkaria. Espanjansuomalaiset ovat valveutuneita ja ennakkoluulottomampia kuin keskivertosuomalaiset. Fuengirolassa osataan nauttia elämästä”, kuvaa yhteisöä historiikissa Fuengiola.fi -lehden päätoimittaja Antti Pekkarinen.