Maria Sid ja Susanna Pettersson

Suomi-Seura ry on valinnut Vuoden ulkosuomalaisiksi 2022 kaksi merkittävää kulttuurialan
ulkosuomalaista Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtaja Susanna Petterssonin ja Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sidin.

Valinnallaan Suomi-Seura haluaa kiinnittää huomiota suomalaisen osaamisen arvostukseen, vahvaan kulttuuriseen yhteyteen ja arvopohjaan länsinaapurinsa kanssa.

Ruotsinsuomalaiset ovat suurin ulkosuomalaisten ryhmä. Ruotsissa asuu yli 150 000 Suomessa syntynyttä henkilöä. Ensimmäisen, toisen tai kolmannen polven suomalaisia arvioidaan asuvan Ruotsissa n. 700 000 henkilöä.

Ruotsin keskeisissä kulttuuri-instituutioissa on historian aikana vaikuttanut ja vaikuttaa
parhaillaan useita suomalaisia kulttuurialan huippuosaajia.

”Suomea ja suomalaista osaamista arvostetaan ulkomailla. Suomi-Seura haluaa valinnallaan kunnioittaa vahvaa kulttuurista yhteyttä Ruotsiin ja yhteistä pohjoismaista arvopohjaa. Suomi-Seuran 95-juhlavuoden kunniaksi päätimme palkita tänä vuonna kaksi merkittävää ruotsinsuomalaista – Susanna Petterssonin ja Maria Sidin – jotka molemmat toimivat Ruotsin ikonisten kulttuurilaitosten johdossa”, toteaa Suomi-Seuran puheenjohtaja Markus Aaltonen.

Viimeaikaiset ulkosuomalaistutkimustulokset osoittavat, että merkittävä osa ulkosuomalaisista painottaa asuinmaan valinnassa erityisesti työmahdollisuuksia ja arvioivat niiden olevan parempia ulkomailla kuin Suomessa. Suomalaista osaamista arvostetaan maailmanlaajuisesti.

”Nimitys tuli melkoisena yllätyksenä. Suomalaiset osaajat ovat levittäytyneet hienosti eri
puolille maailmaa. Olen iloinen siitä, että työni museokentällä saa huomiota, ja museot
yhteiskunnallisina toimijoina saavat näkyvyyttä ja nostetta”, toteaa pääjohtaja Susanna
Pettersson.

Suomi-Seura ry on valinnut Vuoden ulkosuomalaisen vuodesta 1993 lähtien. Vuoden ulkosuomalaiseksi valitaan ulkomailla asuva suomalainen tai suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen, joka on esimerkiksi menestynyt erityisen hyvin omalla alallaan.

”On tietysti todella hienoa, että se työ mikä tehdään täällä Tukholmassa kaupunkilaisten ja
yleisön eteen huomioidaan tällä tavalla. Itse koen olevani yleisön palvelija ammatissani missä vain vaikutan ja huomaan ilolla, että tapaan yhä enemmän suomalaisia, jotka vaikuttavat eri aloilla täällä. Hyvä Suomi!”, iloitsee Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sid.

Vuoden ulkosuomalaiset 2022 palkitaan Tukholmassa 22.11.2022. Palkitsemistilaisuuden avaa suurlähettiläs Maimo Henriksson. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä Suomen Tukholman-suurlähetystön Instagramissa @finlandstockholm.

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Tina Strandberg tina.strandberg@suomi-seura.fi puh. +358 (0)44 7129 230

Liisa Oinonen liisa.oinonen@suomi-seura.fi puh. +358 (0)44 710 9384

Suomi-Seura ry:n valitsemat Vuoden ulkosuomalaiset

1993 Robert Selvala, amerikansuomalainen FinnFest USA -tapahtuman perustaja
1994 Mirja Bolgár, ranskansuomalainen kääntäjä-kirjailija
1995 Arvi Tervalampi, ruotsinsuomalainen järjestöaktiivi
1996 Karita Mattila, sopraano
1997 Jari Litmanen, jalkapalloilija
1998 Vieno Williams, suuren siirtolaisaallon amerikansuomalainen edustaja
1999 Mika Häkkinen, F1-kuljettaja
2000 Linus Torvalds, Linux-käyttöjärjestelmäytimen luoja
2001 Matti Salminen, oopperalaulaja
2002 Jacob Söderman, oikeusasiamies
2003 Kaija Saariaho, säveltäjä
2004 Erkki Toivanen, toimittaja
2005 Esa-Pekka Salonen, kapellimestari-säveltäjä
2006 Saku Koivu, jääkiekkoilija
2007 Richard Impola, emeritusprofessori, amerikansuomalainen kääntäjä
2008 Bengt Holmström, kansantaloustieteen professori
2009 Leena Pasanen, lähetyslääkäri
2010 Helena Petäistö, toimittaja-kirjailija
2011 Olli Rehn, EU:n talouskomissaari
2012 Outi Hovatta, kantasolututkija
2013 Osmo Vänskä, kapellimestari
2014 Bonita Pietila, televisiotuottaja
2015 Mark Levengood, toimittaja, kirjailija
2016 Suvi Kauranen, yrittäjä
2017 eri maissa toimivat Suomi-koulut
2018 Mika Keränen, kirjailija
2019 Petteri Taalas, pääsihteeri, Maailman ilmatieteen järjestö (WMO)
2020 Eeva Lennon, toimittaja
2021 Joy Wolfram, apulaisprofessori, nanotieteilijä
2022 Susanna Pettersson, Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtaja ja Maria Sid, Tukholman
kaupunginteatterin johtaja