Kanadan alue

Johannes Lahtinen

Sähköposti: johannes.lahtinen1@gmail.com

Johannes muutti Kanadaan vanhempiensa kanssa vuonna 2000 jolloin hän oli 9-vuotias. Hän kävi peruskoulun Thunder Bayssa ja suoritti sen jälkeen Suomen Puolustusvoimien asepalveluksen Kainuun Prikaatissa vuonna 2011. Palattuaan Thunder Bayhin hän opiskeli psykologiaa Lakehead Yliopistossa ja suoritti kandidaatin tutkinnon vuonna 2015. Johannes on toiminut poliisin tehtavissä noin nelja vuotta Thunder Bayn kaupungissa. Työ on haasteellista, mutta mielenkiintoista. Johannes on ollut mukana suomalaisten tapahtumissa ja toiminut useampana vuonna Hilldalen luterilaisen kirkon raamattuleirin ohjaajana.

Kanadan alueen edustajana parlamentin puhemiehistössä toimii varapuhemies Irina Ilmokari (Toronto). Johannes Lahtinen toimii parlamentin puhemiehistössä hänen henkilökohtaisena varahenkilönään.