Kanadan alue

Irina Ilmokari

Sähköposti: irina9@sympatico.ca

Muutettuaan Kanadaan 70-luvun alussa Irina opiskeli Yorkin yliopistossa ja suoritti BBA ja MBA -tutkinnot. Myöhemmin hän täydensi opintojaan CGA, FICB ja CUDA -oppiarvoilla. Nämä tutkinnot aukaisivat tien suuren kanadalaisen pankin palvelukseen ja sen lainaosastolle, jossa käsiteltiin suuryhtiöden laina-anomuksia. Suomalaiset designtuotteet tulivat kuitenkin etusijalle Irinan elamässä, ja hän perusti oman maahantuontiliikkeen markkinoiden suomalaisia tuotteita Kanadassa ja osin USA:ta. Myöhemmin hän toimi ATK-yrityksen talousjohtajana. Irina asuu Torontossa (Ontario) ja on sekä Suomen että Kanadan kansalainen.

Suomalaisuudesta ja yhteisöllisyydestä kiinnostuneena Irina hakeutui välittömasti Kanadaan tultuaan suomalaisen toiminnan pariin.

Vuodesta 2015 lähtien ollut mukana ulkosuomalaisparlamentin toiminnassa auttaen Veli Niinimaata (silloinen alueen puheenjohtaja). Irina valittiin Kanadan alueen varahenkilöksi vuonna 2018 ja alueen puheenjohtajaksi 2021.

Irina toimi Suomalaisen Osuuspankin johtokunnassa 10 vuotta ja sen ensimmäisenä naispuheenjohtajana vuonna 2000.

Hän on toiminut myös Scandinavian Canadian Business Association johtokunnassa ja puheenjohtajana.

Finnish-Canadian Cultural Federation (Kanadan-Suomalainen Kulttuuriliitto KSK on katto-organisaatio) johtokunnassa Irina oli yli 15 vuotta, edesauttaen suomalaisten suurjuhlien järjestelyissä.

Irina on toiminut tilintarkastajana ja rahastonhoitajana Canadian Friends of Finland -seurassa, ja Kanadan Suomalaisen Taideliiton johtokunnassa sekä sen rahastonhoitajana.

Hän on ollut myös Vapaa Sanan, suomalaisen sanomalehden ja Canadian Ethnocultural Councilin johtokunnissa.

Freelance toimittajana Irina on ollut Kauppalehden, Matkalehden ja paikallisten lehtien kirjoittajana.

Hän on tutkinut suomalaisten siirtolaisten vaiheita Kanadassa ja julkaissut kaksi kirjaa, kolmas tulossa. Lisäksi hän on pitänyt esityksiä suomalaisesta siirtolaisuudesta, sekä toiminut Suomi-Seuran ja muiden suomalaisten matkailualan Kanadaan ja USA:han suuntautuvien ryhmämatkojen matkanjohtajana. Irina on kerännyt ja tallentanut suomalaisten siirtolaisten vanhoja esineitä, antiikkitavaroita  ja suomalaisia design tuotteita, tuloksena Suomalainen Kotiseutumuseo.

Kanadan alueen varahenkilönä toimii Johannes Lahtinen (Thunder Bay, Ontario)