3.8.2022

Tiedon tulva on valtava ja yhä useammin onkin kysyttävä, mihin tietoon voi luottaa. Helsingissä 4. – 5.8.2022 järjestettävien Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivien kantavana teemana on tulevaisuuden taidot monilukutaidosta ekologisesti kestävään kehitykseen. Koulutuspäivillä pohditaan myös identiteetin merkitystä maailmanmuutosten keskellä.

Maailma on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana. Nopeatempoinen arkemme, uutistulva ja monialainen media vaativat meiltä taitoa ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivillä keskitytään tänä vuonna media- ja monilukutaitoon. Monilukutaito on taitoa suhtautua maailmaan samaan aikaan avoimesti mutta terveen kriittisesti.

Kaksipäiväisten koulutuspäivien aikana opettajat luotaavat myös katseensa tulevaisuuteen pohtien maailmalla olevien Suomi-koulujen suuntaa jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Koulutuspäiville osallistuu noin 60 Suomi-koulujen opettajaa 16 maasta. Euroopassa toimivien Suomi-koulujen opettajien lisäksi osallistujia tulee Kanadasta, Somalimaasta, USA:sta ja Yhdistyneistä Arabiemiraateista.

Muuttoliikkeen seurauksena ulkomailla asuu noin 300 000 Suomen kansalaista. Kielellisen ja kulttuurisen identiteetin ylläpitäminen ja vahvistaminen on entistä tärkeämpää maailmanmuutosten keskellä. Suomi-koulut ovat merkittävä tuki ulkosuomalaislasten identiteetin vahvistamisessa, kielellisessä kehityksessä ja monikielisyyskasvatuksessa.

Suomi-koulut ovat kielikouluja, joissa annetaan suomalaistaustaisille lapsille täydentävää opetusta suomen kielessä sekä tutustutetaan heitä suomalaiseen kulttuuriin. Kouluja on maailmalla noin 140 ja niissä opiskelee noin 4 000 ulkosuomalaislasta ja -nuorta. Vanhin edelleen toiminnassa oleva Suomi-koulu on Toronton Suomen Kielen Koulu, joka on perustettu vuonna 1960. Ensimmäinen eurooppalainen Suomi-koulu oli v. 1972 perustettu Lontoon suomalainen lauantaikoulu.

 

Suomi-koulut rohkaisevat ja motivoivat ulkosuomalaislapsia ja lasten vanhempia suomen kielen käyttöön ja arvostamiseen ulkomailla. Koulut ovat merkittävä tuki ulkosuomalaislasten kielellisessä kehityksessä ja monikielisyyskasvatuksessa. Suomi-koulut toimivat myös ulkosuomalaisten kohtaamispaikkoina, joissa lasten kielen opetuksen rinnalla vanhemmilla on mahdollisuus tavata toisia suomalaisia, keskustella suomeksi, lainata koulun kirjastosta suomenkielisiä kirjoja ja juhlia yhdessä lasten kanssa perinteisiä suomalaisia juhlia.

Suomi-koulujen koulutuspäivät järjestävät yhteistyössä Suomi-koulujen tuki ry, Opetushallitus ja Suomi-Seura ry.

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät 2022 OHJELMA

Tiedustelut ja haastattelupyynnöt: Maarit Hyvärinen [email protected] puh. +358-(0)9-684 121 38, +358 (09 684 1210.