Suomi-Seura: Ulkomailla asuvien suomalaisten kannattaa pysyä nykyisissä asuinmaissaan

Julkaistu 18.3.2020  Päivitetty 25.3.2020

Suomi-Seuran tiedote ulkosuomalaisille

Ulkomailla asuu noin 300 000 Suomen kansalaista. Jos henkilöllä ei ole kotipaikkaa eikä toimeentuloa Suomessa, Suomeen ei missään tapauksessa kannata lähteä. Asunnon hankkiminen tässä tilanteessa Suomessa voi olla lähes mahdotonta. Erityisesti riskiryhmien ei tule lähteä Suomeen. Lisäksi kannattaa seurata asuinmaan viranomaisten tiedotusta ja ohjeistusta koronatilanteesta. Tehkää matkustusilmoitus.

Sen sijaan suomalaisia matkailijoita kehotetaan palaamaan Suomeen heti kun mahdollista. Valmiuslain mukaisten poikkeusolojen vuoksi valtioneuvosto on tehnyt päätöksen liikenteen rajoittamisesta Suomen ulkorajoilla torstaista 19.3.2020 klo 00 alkaen. Useat maat sulkevat rajojaan ja rajoittavat liikkumista maan sisällä. Suomesta saapuvia asetetaan monissa maissa 14 vuorokauden karanteeniin.

Ulkomailta Suomeen palaavan henkilön tulee jäädä 14 vuorokaudeksi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin.

Suomen kansalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat ulkomaalaiset saavat kuitenkin palata Suomeen, jos liikenneyhteyksiä on saatavilla. Matkapäätöksen tekee aina matkailija itse.

Lue lisää ulkoministeriön sivuilta:

Matkailija, palaa Suomeen (20.3.)

Kysymyksiä ja  vastauksia matkustamisesta ja koronaviruksesta (25.3.)

Valtioneuvoston periaatepäätös: kotiutuslentoja on mahdollista tukea (24.3.)