Uutiskirje

SUOMI 100 MAAILMALLA -UUTISKIRJE 3/2017

SATA LEIKKIÄ ja LEIKKIPÄIVÄ 2017

Osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa Leikkipäivä on koonnut sivulleen sata suosittua leikkiä ja kutsuu kaikenikäisiä suomalaisia leikkimään yhdessä: http://leikkipäivä.fi/sata-leikkia/

Leikkipäivä-tempausta vietetään lauantaina 13.5.2017. Leikkipäivänä kuka tahansa voi järjestää oman riemukkaan leikkitempauksen joko samana päivänä tai toukokuun aikana. Vinkkejä, käytännön ohjeita ja hyödyllistä materiaalia oman tapahtuman järjestämiseksi löydät osoitteesta: www.kokosuomileikkii.fi/jarjesta-leikkitapahtuma/

ILLALLINEN TAIVAAN ALLA – KAIKKIALLA 26.-27.8. 2017

Illallinen taivaan alla – KAIKKIALLA leviää juhlavuoden kunniaksi nyt myös ulkomailla asuvien suomalaisten toimesta myös ulkomaille. Päiviksi on valittu viikonloppu 25.-27.08.2017. Silloin kuka tahansa voi rakentaa oman kutsuvierasillallisen minne tahansa yhteiseen kaupunkitilaan tai omaan kotiinsa ja tarjota paikkoja tuntemattomille sivuston kautta. Tänä iltana kaikki suomalaiset, myös ulkomailla asuvat, voivat kutsua paikallisia ihmisiä kotiinsa illalliselle juhlistamaan sadatta päivää ennen sataa. Avataan ovi suomalaiseen ruokakulttuuriin ja syödään yhdessä! http://illallinentaivaanalla.yhteismaa.fi/finnish-your-dinner/

ONNITTELE SUOMEA

Tehdään yhdessä maailmanennätysmittainen onnittelu Suomelle! Posti kerää Suomessa asuvilta, ulkosuomalaisilta ja muilta Suomen ystäviltä nimiä juhlavuoden onnitteluun. Onnittelu luovutetaan ennen itsenäisyyspäivää tasavallan presidentille. http://www.onnittelesuomea.fi/

______________________________________

SUOMI 100 MAAILMALLA -UUTISKIRJE 2/2017

SUOMI-KOULUJEN TERVEHDYKSET 100-VUOTIAALLE SUOMELLE

Ylen ja Suomi-Seuran yhteistyöprojektissa esitetään noin kerran kuussa tervehdys satavuotiaalle Suomelle Suomi-kouluista eripuolilta maailmaa.  Ensimmäinen ihana tervehdys tulee Zürichin Suomi-koulusta!

PRESIDENTTIPARI HALUUA ONNITELLA 100 VUOTTA TÄYTTÄVIÄ SUOMALAISIA

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö haluaa puolisonsa Jenni Haukion kanssa lähettää onnittelut suomalaisille, jotka täyttävät 100 vuotta Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden aikana.

Syntymäpäiväänsä viettävien selvittämiseksi tasavallan presidentin kanslia toivoo syntymäpäiväsankareiden, heidän omaistensa tai läheistensä ottavan yhteyttä tasavallan presidentin kansliaan. 100 vuotta tänä vuonna täyttävän tai täyttäneen yhteystiedot voi lähettää kansliaan verkkosivujen kautta osoitteessa: http://presidentti.fi/satavuotiaat

tai kirjeitse osoitteeseen:

Tasavallan presidentin kanslia / satavuotiaat

Mariankatu 2

00170 Helsinki

Finland

Kirjeitse lähetettävissä tiedoissa on mainittava seuraavat asiat:

  • 100 vuotta täyttävän tiedot: etunimi (virallinen) ja mahdollinen kutsumanimi, sukunimi, syntymäaika, syntymäpaikka (jos tiedossa), asuinpaikkakunta sekä osoite, johon onnittelu toivotaan lähetettävän
  • Tiedon lähettäjän tiedot: etunimi, sukunimi, sähköposti, asuinpaikkakunta, suhde onniteltavaan (sukulainen, tuttava ym.)

PRESIDENTPARET VILL GRATULERA FINLÄNDARE SOM FYLLE 100 ÅR

Republikens president Sauli Niinistö och hans maka Jenni Haukio vill skicka gratulationer till de finländare som fyller 100 år under jubileumsåret för Finlands självständighet. För att ta reda på vilka personer som har födelsedag önskar republikens presidents kansli att jubilarerna, deras anhöriga eller närstående kontaktar presidentens kansli.

Kontaktuppgifterna till personer som i år fyller eller har fyllt 100 år kan sändas till kansliet på en webblankett på adressen http://presidentti.fi/hundraåriga eller per brev. Postaddressen: Republikens presidents kansli / hundraåringar

Mariegatan 2

00170 Helsingfors

Finland

Om uppgifterna sänds per brev, ska följande framgå:

  • Uppgifter om den som fyller 100 år: förnamn (officiellt) och eventuellt tilltalsnamn, efternamn, födelsedatum, födelseort (om känd), boningsort, adress till vilken gratulationerna kan skickas
  • Uppgifter om den som skickar in uppgifterna: förnamn, efternamn, e-post, boningsort, relation till jubilaren (släkting, bekant etc.)

HAKEKAA MUKAAN SUOMI 100-OHJELMAAN

Kun järjestät Suomen juhlavuoden ohjelmaa. muista hakea mukaan Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 –ohjelmaan! Ohjelmaan valitut hankkeet saavat oikeuden käyttää valtioneuvoston kanslian virallista Suomi 100–logoa ja ne liitetään mukaan osaksi juhlavuoden ohjelmakokonaisuutta Suomi 100–verkkosivuilla. Mukaan voi hakea 31.10.2017 asti: http://suomifinland100.fi/ohjelma/hae-mukaan/

YLE SUOMI FINLAND 100 AREENA

Yle Areenan omalla Suomi 100–kanavalla pääset arkistoaineiston avulla nostalgiamatkalle satavuotiseen Suomeen. Miten Suomea on rakennettu, miten sen maisemat, kulttuuri ja kansalaiset ovat näiden vuosikymmenten aikana muuttuneet? Kanavalle kerätään myös juhlavuoden kaikki tärkeimmät ohjelmat ja ne näkyvät myös ulkomailla: http://yle.fi/suomi100

 KIERTOMATKOJA SUOMESSA KESÄKUUSSA

Dooris Travel / Riikka Pajunen on suunnitellut yhteistyössä Suomi-Seura r.y:n kanssa kaksi kiertomatkaa Suomessa. Matkat toteutetaan ulkosuomalaisparlamentin 20-vuotisjuhlalistunnon ympärillä kesäkuussa 2017. Matkat opastetaan tarvittaessa kaksikielisinä suomi/englanti ja ne ovat avoinna kaikille. Suomi-Seuran jäsenille on etuhinta. Tervetuloa mukaan! Lue lisää Dooris Travelin sivuilta:

suomeksi www.dooris.fi/suomi

in English: www.dooris.fi/finland

SATUPALVELUSTA LUETTAVAA LAPSIPERHEILLE

Suomen 100v juhlavuoden kunniaksi kirjailija Päivi Honkakoski on laittanut yli sata satua nettiin ilmaiseksi luettavaksi. Näin ulkomailla asuvat suomalaiset lapsiperheet saavat helposti luettavaa lapsilleen. Sadut löytyvät osoitteesta www.satupalvelu.fi.

KIRJOJEN SUOMI

Kotimainen kirjallisuus on täynnä tarinoita, jotka kuvaavat Suomen muuttumista. Ne kertovat meidän oman tarinamme. Kirjojen Suomen verkkosivusto kannustaa ja inspiroi lukemaan. Sieltä löytyy muun muassa kirjoja luettavaksi – ilmaiseksi. Mukana on myös kirjoja, joita ei enää muualta löydy! http://yle.fi/kirjojensuomi

100 ASKELTA SUOMEN TULEVAISUUTEEN

Kansanvalistusseura kutsuu ulkosuomalaiset rakentamaan Suomen tulevaisuutta kansalaiskeskustelujen järjestäjinä. Millainen haluamme Suomen olevan vuonna 2117? Tähän haetaan vastausta 100 askelta Suomen tulevaisuuteen -hankkeessa, jossa järjestetään lähes 30 kansalaiskeskustelua ympäri Suomen, ulkosuomalaisten parissa sekä verkossa. Kansanvalistusseura tarjoaa materiaalit, metodin ja tuen järjestäjälle. Järjestäjän tehtäväksi jää käytännön järjestelyistä vastaaminen, keskustelun ryhmänohjaajien hankinta sekä tarvittaessa keskustelijoiden mukaan kutsuminen. Kansalaiskeskustelun voitte toteuttaa valitsemanamme ajankohtana tammi-toukokuussa 2017. Lisätietoja: Anne Tastula Projektisuunnittelija | Kansanvalistusseura, anne.tastula@kvs.fi, +358 40 152 3830, www.100askelta.fi

www.facebook.com/100askelta,  @100askelta #100askelta

______________________________________

SUOMI 100 MAAILMALLA -UUTISKIRJE 1/2017

SUOMI 100 AVAJAISIA vietetään uudenvuoden aattona Helsingissä. Töölönlahti ja Kansalaistori on koko päivän täynnä iloista ohjelmaa kaiken ikäisille.

Invigningsfesten för Finland 100

Finland 100 grand opening!

Yle välittää Suomi 100 avajaiset suorana kaikkialle maailmaan

SUOMEN KASVOT sovelluksella voit käydä tekemässä omasta kuvastasi uniikin, sinivalkoisen piirrosversion.

På sidan FINLANDS ANSIKTEN kan du skapa en rolig, tecknad bild av dig själv i blått och vitt inför Finlands 100-årsjubileum.

SUOMI 100 MAAILMALLA -KONSERTTI

Tervetuloa Suomi 100 Maailmalla -konserttiin
Helsinkiin 15.6.2017 klo 18.00. Upeassa Musiikkitalon Konserttisalissa tarjolla
korkeatasoista ulkosuomalaista osaamista!

Konsertissa esiintyvät:
  • laulajalegenda Eino Grön (USA/Suomi)
  • huilutaiteilija Ulla Suokko (Peru)
  • jazzpianisti Karri Luhtala (Italia)
  • sopraano Maria Männistö (USA) ja ohjaaja Benjamin Mosse (USA)
  • Uusikuu-yhtye (Iso-Britannia, Saksa) ja Justice in Motion -tanssiteatteri (Iso-Britannia).
Suomi 100 Maailmalla -konsertti juhlistaa Suomi-Seuran 90. toimintavuotta.
Konsertti kuuluu Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan.

Lippuja myy Ticketmaster.

Kannattaa kutsua kaverit mukaan.

MUISTAKAA ILMOITTAA JUHLAVUODEN TAPAHTUMANNE 

  • tällä sivustoilla olevaan ulkosuomalaisten yhteiseen Suomi 100 Maailmalla tapahtumakalenteriin.
  • jos ette vielä ole hakeneet mukaan Valtioneuvoston kanslian Suomi 100–ohjelmaan, tehkää se viimeistään 31.10.2017 mennessä. Ohjelmaan valitut hankkeet saavat oikeuden käyttää valtioneuvoston kanslian virallista Suomi 100–logoa ja ne liitetään mukaan osaksi juhlavuoden ohjelmakokonaisuutta Suomi 100 –verkkosivuilla.
  • oman maanne Suomen suurlähetystöön, joka ylläpitää maakohtaista tapahtumakalenteria.

MUISTKAA TALLENTAA JUHLAVUODEN TAPAHTUMANNE: ottakaa valokuvia ja videoikaa tilaisuuksianne. Kirjoittakaa myös tunnelmia, näkemäänne ja kokemaanne ylös.

  • MUISTIKKO on mainio paikka jakaa juhlien tunnelmat muiden kanssa nyt ja samalla säilyttää muistot tuleville sukupolville. Palvelun tarjoaa Suomen Kirjallisuuden Seura
  • Näillä sivuilla olevaan Suomi 100 Maailmalla –ideapankkiin voit lisätä juttuja sekä tulevista että jo toteutuneista ohjelmasta tällä lomakkeella. Voi lähettää jutut ja kuvat myös sähköpostiin liisa.oinonen@suomi-seura.fi, niin lisäämme ne näille sivulle.
  • Tapahtumien tunnelmia voi jakaa myös Suomi 100 Maailmalla Facebook-ryhmässä.

TULE MUKAAN VALTAKUNNALISIIN JUHLAVUODEN HANKKEISIIN, joihin kaikki läheltä ja kaukaa ovat tervetulleita mukaan:

  • 100 ASKELTA SUOMEN TULEVAISUUTEEN Kansanvalistusseura kutsuu ulkosuomalaiset rakentamaan maamme tulevaisuutta kansalaiskeskustelujen järjestäjinä.
  • Kutsu suomalainen kirjailija virtuaalivierailulle! Lukukeskus välittää kirjailijavierailuja kaikkialle maailmaan.
  • KERRO JUURISTASI Reformaatio 500 merkkivuonna puhutaan suomalaisten juurista.
    Merkkivuosiprojekti kerää sanoin, kuvin tai videon avulla kerrottuja juuritarinoita. Kirjoita, kuvita tai videoi tarinasi ja lähetä se tammikuun loppuun mennessä sähköpostitse turku.reformaatio@evl.fi tai Reformaation merkkivuosi/Juuritarina, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, PL 922, 20101 TURKU.
  • KOKO SUOMI TANSSII Jokainen suomalainen iästä, kielestä, kulttuuritaustasta, asuinpaikasta tai muista oloista riippumatta saa mahdollisuuden tanssia vuonna 2017. 
  • SYÖDÄÄN YHDESSÄ ideoita ja virikkeitä eri kuukausille saat hankkeen verkkosivujen vuosikalenterista Järjestä oma tapahtuma osana kyläjuhlaviikonloppua 25.-27.8. tai jonain muuna ajankohtana
  • TULEVAISUUDEN KUUSI –kampanjan tavoitteena on, että mahdollisimman moni Suomessa asuva, ulkosuomalainen ja Suomen ystävä juhlistaa satavuotiasta Suomea istuttamalla juhlavuoden puun. Sivuilla on omat osallistumisohjeet ulkosuomalaisille.
Itsenäisyyspäiväkakku

Itsenäisyyspäiväkakku

Mikä on Suomi 100 Maailmalla -hanke

Suomi 100 Maailmalla on Suomi-Seura ry:n, Kirkon ulkosuomalaistyön/Kirkko-hallituksen ja Siirtolaisuusinstituutin yhteinen hanke ja se on osa Suomi 100–ohjelmaa eli Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Hanketta tukevat myös Ulkoasiainministeriö ja Merimieskirkko ry. Haluamme innostaa ja tukea ulkosuomalaisyhteisöjä järjestämään juhlavuoden tapahtumia ja viestimään Suomesta omissa maissaan. Haluamme myös välittää Suomessa asuville tietoa ja tunnelmia siitä,  miten satavuotiasta Suomea juhlitaan maailmalla. Suomi 100 Maailmalla löytyy Facebookista nimellä Suomi 100 Maailmalla.   Suomi 100 Maailmalla on hyväksytty mukaan viralliseen Suomi 100 -ohjelmaan.

Mikä on Suomi 100 -ohjelma

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa eli Suomi 100 -ohjelmaa koordinoi Valtioneuvoston kanslia. Juhlavuoden teemana on YHDESSÄ. Teema voi toteutua esimerkiksi uudenlaisen yhteistyön, laajan osallistumisen tai yhdessä tekemisen kautta. Keskeistä on, että

  • hankkeen sisältö tapahtuu valtaosin vuonna 2017
  • yhdessä-teema on tekemisen tavan ja sisällön ytimessä
  • yhteys itsenäiseen Suomeen tulee selkeästi esiin
  • jos tapahtuma on vuosittain toistuva, vuoden 2017 tapahtumalla on erityinen juhlavuoden teeman mukainen sisältö

Kuka tahansa voi ehdottaa pientä tai suurta tekoa liitettäväksi Suomi 100–ohjelmaan. Myös juuri sinä, yhdistyksesi, seurasi tai yrityksesi. Mukaan voi tulla juhlavuoden 2017 syksyyn asti. Lue lisää: suomifinland100.fi

Verkkosivuilta löytyy myös ajantasaisin tieto valtakunnallisista hankkeista, paljon ideoita ja infoa sekä tietoa Suomen historiasta.

Jos hankkeenne on valittu mukaan viralliseen ohjelmaan, saatte oikeuden käyttää valtioneuvoston kanslian virallista Suomi 100 -tunnusta viestinnässänne (graafisen ohjeistuksen mukaisesti). Hankkeenne myös esitellään Suomi 100 –verkkosivuilla: http://suomifinland100.fi/tehdaan-yhdessa/tulevaa-ohjelmaa/

Suomi 100 löytyy Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja Youtubesta nimellä SuomiFinland100 (#suomi100, #finland100).